29. tammikuuta 2016

Italialainen tiramisu


Moikka!
Koeviikko alkoi jälleen, tosin ennen joulua se oli viimeksi. :D Pari koetta olen jo tehnyt ja vielä kaksi jäljellä. Minulla on nimittäin tässä jaksossa ollut vanhojentanssi kurssi, joten siksi vain neljä koetta. Se tuntuu niin vähältä, varsinkin kun kokeet ovat aika ripotellen. Nyt minulla on ihana pitempi vklp, koska seuraava koe on vasta tiistaina. :) Fysiikan ja enkun kokeet, joista enkku mulla oli tänään, menivät vaihtelevasti. Fysiikka tuntui menevän hyvin, mutta englannissa oli pari tehtävää joissa piti mennä vetämällä lottorivi, sillä sanat oli minulle aivan vieraita. :/ En muutenkaan tykkää monivalinta tehtävistä. 

Ja tosiaan vanhojen tanssit alkaa jo kovasti kolkutella oveen, sillä niitä vietetään jo 19. päivä helmikuuta! :D Mekon olen hommannut jo marraskuussa, kengät hommasin eilen, kampaajan varasin myös marraskuussa, mutta vielä on muutamia pikku juttuja mitä pitäisi hoitaa/päättää, esim. kampaus. Olen katsellut netistä useita vaihtoehtoja ja screenshotannut mieluisimmat talteen. Haluan nutturan, mutta mallista en ole vielä täysin varma. Onneksi minulla on kuitenkin hyviä vaihtoehtoja, joista valita. Pikkuisen olen jo tiettyjen luomusten puoleen kääntynyt. :) 
Vanhojen reenejä meillä on enää kolme kertaa, ja ne tanssitaan jo kyseisissä esiintymispaikoissa. Olen oppinut ja osaan yhä kaikki tanssit hyvin parini kanssa, muutamia pieniä yksityiskohtia lukuunottamatta. ;D En malta odottaa sitä päivää, vaikkakin pikkuisen on perhosia vatsassa. :) 

Mennään koeviikon jälkeen Syötteelle perheeni, ja ystäväni perheen kanssa, niin kuin viime vuonnakin. Siitä on muodostunut jo miltei perinne! :D Ihana päästä hiihtämään ja laskettelemaan, sitä varten olenkin miettinyt, että ostan ennen reissua tuulitakin, sillä minulla ei sellaista tällä hetkellä ole. Parasta muuten on kun pääsee raskaan laskettelu-urakan jälkeen rinnekahvilaan syömään pullaa ja juomaan kaakaota! ;D 

Nähdään ja huippukivat viikonloput kaikille! <3


31.1.
Kappas vain, kun en julkaisupäivänä ollut muistanut mainita mitään tästä itse reseptistä! :`D No onneksi nyt jälkikäteen hoksasin! Olen useaan kertaan tehnyt gluteenittoman tiramisun aikaisemmalla ohjeellani (ohje löytyy tästä!), joka on kyllä ollut tosi hyvä! Nyt halusin testata tiramisua savoiardi-kekseillä, kuten aito tiramisu tehdään. Isoista kaupoista löytyy ainakin Schärin gluteenittomia savoiardi-keksejä, ja lisäksi vehnästä tehtyjä savoiardi-keksejä löytyy, jopa eri merkkejä. Selailin netistä erilaisia tiramisu ohjeita, ja monessa pisti silmään tämä valkuais- ja keltuaisvaahto menetelmä. Niinpä muuntelin gluteenittoman reseptin tällä aidon tiramisun (tietääkseni :D) menetelmällä. Ja tottakai joukkoon kuului mascarponejuustoa ja mustaa kahvia! :)
Tosi hyvää tuli, ja mukavan erilaista kuin aikaisemmalla reseptilläni! Pikavierailu Italiassa oli kuin olikin herkullista. ;) Suosittelen!



Aito Italialainen tiramisu

4 dl vahvaa kahvia
4 munaa
1 dl sokeria
400-500g mascarponea
50g valkosuklaata
300g (2pkt) gluteenittomia Savoiardi-keksejä (Schär)
tummaa kaakaojauhetta

Keitä ensimmäiseksi kahvi ja kaada se laakeaan kulhoon jäähtymään. Erottele valkuaiset ja keltuaiset omiin kulhoihiinsa. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vaahto on riittävän kovaa, kun se pysyy paikoillaan kulhon pohjalla käännettäessä kulho ylösalaisin. Vatkaa toisessa isommassa kulhossa keltuaiset sekä sokeri vaahdoksi. Nostele mascarpone keltuaisvaahtoon ja vatkaa tasaiseksi. Lisää valkuaisvaahto mascarpone-keltuaisvaahtoon, ja sekoita varovasti tasaiseksi. Ota esille reilun kokoinen ja korkeareunainen piirakkavuoka. Levitä vuoan pohjalle mascarponetäytettä ja ripottele päälle karkeaksi rouhittua valkosuklaata. Dippaa savoiardi-keksejä nopeasti kahvissa molemmin puolin. Nostele keksit mascarponevaahdon ja suklaarouheen päälle vieri viereen. Levitä päälle mascarponevaahtoa ja toista sama visio, kunnes keksit loppuvat (kyseinen keksimäärä riittää noin kahteen kerrokseen, jolloin mascarponevaahtoa tulee kolme kerrosta). Levitä viimeisenä mascarponevaahtokerros päällimmäiseksi, ja jätä tässä valkosuklaarouhe pois. Sihtaa lopuksi tummaa kaakaojauhetta pinnalle (voit jättää sihtaamisen myös hetkeä ennen tarjoilua). Anna tiramisun tekeytyä jääkaapissa mieluiten yön yli, se on parhaimmillaan seuraavana päivänä.









18. tammikuuta 2016

Kaurasämpylät - Havrefrallor


Hei!
Nyt olisi tiedossa sämpyläresepti! Ette arvaakaan mistä olen tämän ohjeen löytänyt. No, niistä samaisista lehdistä mistä olen jaannut monet muut leipäohjeeni. Tällä kertaa leivoin ensimmäistä kertaa Glutenfritt-lehdestäni. Ostin tämän Ruotsin puolelta samaan aikaan kuin Baka Glutenfritt-lehden jouluversion. Tämäkin lehti on pullollaan ihania reseptejä, niin suolaisia kuin makeita! Pakko päästä leipomaan lisää herkkuja tästä lehdestä, kun haluaisin niin monia testata! Näyttävät nimittäin tosi hyviltä gluteenittomiksi! :) Jospa sitä jo tulevana vklp leipoisi!

Näistä sämpylöistä tuli kyllä tosi hyviä, ja kaikki mahtuivat yhdelle pellille, sillä ne eivät levinneet ollenkaan, kohosivat vain ylöspäin. Taikina oli helposti käsiteltävää enkä tarvinnut jauhoja juuri yhtään. Tuoreeltaan nämä ovat parhaita ja vielä päälle nokare voita, juustoa ja kaveriksi kylmää maitoa! Tuoretta leipää ei voita mikään! :D 

Hoksasin muuten että kävijälaskuri raksahti rikki yli 30 000! Huima luku, kiitos kaikille! <3 Arvontaa en vieläkään kiireiltäni ehdi pitää, mutta haluan silti kiittää kaikkia lukijoita! :)
Minulla on huomenna enkussa englannin kielisen kirjan esittely, ja olen siihen reenannut tämän illan ääneni käheäksi. Jännittää, mutta eiköhän se siitä! Odotan vain huimasti sitä hetkeä kun esitys on ohi. :D En pidä esiintymisestä, varsinkaan yksin. Ryhmässä esiintyminen on paljon mukavampaa. :)

Mukavaa alkanutta viikkoa ! 


n. 12 sämpylää

50g hiivaa
3 dl maitoa
2 rkl öljyä
2 rkl psylliumia
½ dl siirappia
½ tl suolaa
2 dl turkkilaista jogurttia TAI 1½ dl maitorahkaa
4 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
4 dl Semper karkeaa/kuitupitoista jauhoseosta
2 dl Provena kaurajauhoja
+ 1 muna voiteluun

Murenna hiiva kulhoon. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja lisää hiivan joukkoon. Sekoita kunnes hiiva on liuennut. Lisää öljy ja psyllium. Anna turvota 10 min. Lisää joukkoon siirappi, suola, jogurtti/rahka ja kaurahiutaleet. Sekoita tasaiseksi. Lisää taikinan joukkoon puolet jauhoista ja sekoita monitoimikoneella. Lisää loput jauhoista ja sekoita vielä 10 minuuttia. Peitä kulho liinalla ja nosta lämpimään paikkaan kohoamaan 30 minuutin ajaksi. Työstä taikinaa tarvittaessa jauhoja apuna käyttäen. Muodosta taikinasta kaksi pitkää palasta ja jaa ne 12 osaan. Nosta palat leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja anna kohota vielä 15 minuuttia leivinliinan alla. Voitele sämpylät kananmunalla ja ripottele päälle kaurahiutaleita. Paista 250 asteessa noin 10 minuuttia, kunnes leivät saavat kauniin kullanruskean värin. Nauti voin ja kylmän maidon kanssa.







9. tammikuuta 2016

Valkosuklaa-pistaasi herkut


Heippa!
Uusi vuosi on takana ja se oli kyllä taas tosi mukava! Ystäväni Sanni (,jonka blogi on jälleen herännyt henkiin uuden ulkoasun kanssa!) oli meillä uuden vuoden ja leivoimme illaksi herkullista rocky roadia, sekä cake popseja, jotka olivat minun toiset kokeilemani!

Uutena vuotena en ole koskaan tehnyt mitään lupauksia (ne ovat saattaneet tulla myöhemmin vuoden aikana), mutta tänä vuonna halusin tehdä pienen ja mieluisan lisäyksen arkeeni. Harrastan sählyä vaihtelevasti, mutta suurin piirtein kerran viikossa ja lisäksi käyn nykytanssitunneilla, joista innostuin kovasti muutettuani kaupunkiin. 
Olen tehnyt moneen otteeseen venyttely-ohjelmia itselleni ja viime vuonna tein parin kuukauden ajan säännöllisesti 7-minuutin treeniohjelmaa, mutta nekin karisivat matkasta. Siksipä päätin nyt aloittaa säännöllisen lihas-treeniohjelman, sillä haluaisin ylipäätänsä kokeilla lihaskuntoni parantamista, joka ei ole mikään kovin hyvä. Koulun kuntotesteissä olen aina saanut todella vähän erityisesti vatsalihaksia, sekä punnerruksia. Hyvän tuloksen olen saanut hyvin useasti käsien lihaskunto-osiosta, joten haluaisin parantaa eritoten jalkalihaksiani, sillä tiedän että siellä ne jossain ovat! :D En ole ikinä käynyt salilla vapaa-ajallani, eikä se minua houkuttelekaan. Haluan tehdä itse itselleni ohjelman, joka on minulle sopiva ja auttaa parantamaan kestävyyttäni ja kuntoani. Ja koska salilla käymisellä ei ole viehätysvoimaa minuun, aion toteuttaa treenin kotonani, viikolla kaupungissa asunnollani. En oikein ikinä saa lähdettyä mihinkään treenaamaan, jos juuri aika on itsestäni kiinni, se aina vähän vain jää.

Minusta on kiva, kun teen treeniohjelman huolella ja se jotenkin pitää yllä intoa toteuttaa itseään ja pääsyä tuloksiin. Ruokavaliossa en aio tehdä suuria muutoksia, sillä minusta se on hyvä näin. Aion vain lisätä hedelmien ja marjojen määrää, sekä rajoittaa herkuttelun viikonlopuille.
Olen innoissani päätöksestäni ja odotan myös innolla, että pääsen aloittamaan sen! :) 

Lisään kuvia uudesta vuodesta myöhemmin ja nyt lisään näiden herkkujen reseptin. Olen tehnyt näitä namupaloja pienempänäkin ja aina ne maistuvat yhtä hyviltä! :) Tosi simppeli ja nopea ohje on tässä, jos haluaa nopsasti pientä herkkupalaa. Näitä olen tehnyt myös monesti jouluksi, sillä ne sopivat jouluun hyvin! Ja ainiin lukioarkikin on käynnistynyt, minusta oli jo kiva palata koulun penkille ja nähdä kavereita! See you! <3



n. 20 kpl

200g paahdettuja ja suolattuja pistaasipähkinöitä
300g valkosuklaata (Panda, gluteeniton)

Poista pistaasipähkinöistä kuoret. Rouhi pähkinät karkeaksi rouheeksi. Paloittele suklaa laakeaan astiaan ja sulata mikrossa välillä sekoitellen. Voit sulattaa suklaan myös vesihauteessa. Lisää pistaasirouhe sulatetun suklaan joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Annostele seos lusikoita apuna käyttäen pieniin vuokiin (herkkujen määrä riippuu annosvuokien koosta). Nosta vuoat kylmään, kunnes ne ovat kovettuneet.