30. marraskuuta 2015

Vohvelit pähkinäsuklaalevitteellä


Moikka kaikki!
Leivoin eilen vohveleita, ja kun kaapista sattui myös löytymään pähkinäsuklaalevitettä vohveleista tulikin pähkinä-suklaavohveleita! Voisiko parempaa yhdistelmää olla!? Kieltämättä löysin yhdestä blogista makupareina vohveleiden kanssa banaania, pähkinä-suklaalevitettä ja kermavaahtoa. Kuulostaa todella toimivalta yhdistelmältä, joten sellaista pitää kyllä seuraavalla vohvelikerralla kokeilla! :) Jos jollakulla ei ole vielä vohvelirautaa kannattaa kyllä ehdottomasti sellainen hankkia! Eivät maksa paljoa ja tuo varmasti kovasti iloa! :) Minun mielestä vohvelit on parhaimpia lättyjen ja pannarin sijaan. Kaikki ovat kyllä huippuhyviä! Oheisen taikinareseptin olen todennut todella hyväksi ja siksi teen aina sillä vohvelit. :)

Koeviikko vieri ohitse ja luin koko viikon aina kun pääsin koulusta kahden maissa. Miltei joka ilta lukeminen venyi kuitenkin sinne kahteentoista asti... Onneksi viikonloppuna olen saanut ottaa rennosti ilman huolia läksyistä saatika kokeista. 
 Ihan hyvä olo jäi kaikista kokeista, jännityksellä odotan kokeidenpalautusta. :)

Hihii minulla on siis ollut tämä päivä vapaata, ja tulin illalla kaupunkiin. Vähän jo jännittää kun minulla on eka wanhojentanssitunti huomenna, kun kolmas jakso starttaa! Vihdoin saa taas rueta iltaisin katsomaan Mäkkäreitten maratoonia (McLeodin tyttäret), kun koeviikolla en ehtinyt lukemisen tieltä katsomaan mitään ohjelmia, enkä edes avannut telkkaria koko viikolla! ;`D Ainiin se Joulukalenterikin pitää hommata, joten käyn varmaan huomenna senkin sitten ostamassa! :) 
Nyt on myös aikaa rueta suunnittelemaan piparkakkutaloa! 

Huomenna on ensimmäinen päivä Joulukuuta! <3
Nähdään ja mukavaa viikkoa kaikille!


noin 10-12 kpl

Taikina:
6 dl maitoa
1 tl suolaa
3 munaa
3/4 dl öljyä
4½ dl Semper hienoa jauhoseosta
1½ tl leivinjauhetta

Lisäksi:
Pähkinäsuklaalevitettä
Suklaata

Mittaa maito kulhoon ja lisää joukkoon suola, munat, öljy sekä jauhot joihin on sekoitettu leivinjauhe. Sekoita vispilällä tasaiseksi. Anna taikinan turvota liinan alla tunnin verran. Kuumenna vohvelirauta ja sivele siihen öljyä. Kaada noin desilitran verran taikinaa raudalle, ja paista kunnes väri on kullanruskea. Jatka samaan malliin kunnes viimeinen vohveli on paistunut. Nauti vohvelit pähkinäsuklaalevitteen sekä halutessasi myös sulatetun suklaan kanssa. Vohvelit ovat parhaimmillaan tuoreina.







22. marraskuuta 2015

Lumi narskuu kenkien alla


Moikka!
Päivitän nyt näin peräkkäin toisen valokuvapostauksen, sillä perjantain ja lauantain välisenä yönä satoi tämän talven ensimmäinen kunnon ensilumi! :) Haluan jakaa kuvat tänne ikään kuin tuoreeltaan, seuraavassa postauksessa on sitten luvassa perinteistä reseptiä! 

Kun menin perjantai-iltana nukkumaan, vilkaisin vielä ikkunasta pihalle ja huomasin, että siellä alkoi tupruttaa lunta. Oli mukava mennä nukkumaan toivossa, että aamulla olisi maa valkeana. Aamulla tiesin jo ikkunasta tulevasta kajosta, että ulkona on mukavan korkuiset nietokset. Lunta oli satanut n. 15 centtimetriä! :) Aamupäivällä käytiin pienellä kävelyreissulla pihalla, ja otin mielissäni kuvia. Tiuhti lähti seuraamaan meitä ja sai kahlata lumihangessa mahaa myöten. :D Ensilumi on niin parasta, se tuo heti enemmän valoa (vaikka pimeästä tykkäänkin!) ja Joulumieltä! :)

Eka koe eli enkun oli tosiaan perjantaina, ja en kyllä osaa sanoa yhtään, että miten se meni. Kaksi sanastotehtävän kohtaa jäi tyhjäksi, mutta kaikkiin muihin vastasin. Tämän kokeen kanssa oli mukava, kun ei tullut kovin kova kiire, koska kirjoitelmaa ei tarvinnut kokeen aikana tehdä. Luetun ymmärtäminen vei jo ihan tarpeeksi aikaa, mutta kiire ei vielä ehtinyt yllättää. Tosin viimeisen tehtävän kohdat menivät vähän huolimattomasti, koska kello tikitti kahtatoista, jolloin piti olla valmis. Maanantaina on musiikin koe, johon olen jo melkein kaikki asiat lukenut, tiistain ja keskiviikon yhteiskuntaopin sekä maantiedon kokeisiin pitää vielä kovasti lukea! Yh:ta en ole vielä edes aloittanut, mutta huomenna pitää tai no siis tänään. :`D 

Hyvää yötä, ja nauttikaa lumesta, jos sitä on teidänkin pihalle satanut! 











17. marraskuuta 2015

Talvi tekee tuloaan


Heippa!
Mukava kirjoitella taas pitkästä aikaa! Koeviikko alkaa perjantaina, ja olisi jo hyvä alkaa lukemaan ja pänttäämään. Minulla on yhteensä kuusi koetta, ja työläimpiä niistä ovat yhteiskuntaoppi sekä englanti. Englannin kieleni on heikko, joten yritän nyt mahdollisimman hyvin opetella kieltä, etenkin sanoja. Koeviikkoni loppuu ensiviikon perjantaina, jolloin saan viettää pitemmän vklp, sillä maanantaina minulla ei ole koetta! Onko teillä kenelläkään käynnistymässä koeviikko lähiaikoina? :)

Hirmuista vauhtia mennään, kohta on jo Joulukuu! Minulla ei ole vieläkään kalenteria, mutta aion hankkia sen mahdollisimman pian. Joulu on niin ihanaa aikaa, mielestäni vuoden parasta! Olen jo muutamina päivinä kuunnellut läksyjen teon ohella erilaisia joululauluja, tykkään eniten Michael Bublen versioista! :D Kohta olisi jo hyvä tietää millaisen piparitalon sitä tänä vuonna loihtisi, ja joululahjojakin pitäisi alkaa miettimään. Muutamia minulla on jo tiedossa. :) 

Otsikon mukaisesti talvi tekee tuloaan. Lunta on sadellut muutamina päivinä, mutta se on sulanut heti maahan tultuaan pois. Toivottavasti kohta saataisiin kunnon ensilumi! Tänään lisään muutamia ottamiani valokuvia. Kävimme ikään kuin metsävaelluksella, ja sain otettua hienoja kuvia kasteen ansiosta! 

Tänne asunnolle äitini kanssa viritimme Joulutähden, ja se tuo jotenkin niin paljon rauhallista tunnelmaa! <3 Ajattelin käydä ostamassa itselleni vielä yhdet jouluvalot. Viime vuonna ostin tuon tähden, mutta olisi kiva saada vielä jtn lisää! :)
Nähdään!











8. marraskuuta 2015

Lakritsijuustokakku


Hellou!
Ihanaa viikonloppua vietetään ja lisäksi Isänpäivää! Meidän mummolla oli myös eilen synttärit, joten kakkuja on taas tullut niinkuin sieniä sateella! :D Siskoni leipoi eilen mummille synttärikermakakun, ja minä tein myös jo eilen jääkaappiin hyytymään Isänpäivän lakritsijuustokakun. Tänään aamulla tein siihen vielä lakritsikuorrutteen, mutta kohta päästään jo maistelemaan sitä! :) Tämän juustokakun olen aineksien ja mittojen suhteen suunnitellut alusta asti itse, mutta viimeistelyä varten löysin idean Kinuskikissalta, sillä halusin kakkuun juurikin tällaisen hauskan raitakuvion!
Liivatteita onnistuin laittamaan oikeat määrät, sillä kakku oli hyytynyt oikein hyvin! Myös lakritsin maku tuli ihanan voimakkaasti esille, etenkin tuossa pinnalla olevassa lakritsikuorrutteessa. :) Keksipohjan valmistin perinteisesti kyseisistä Semperin kauradigestive-kekseistä. Ne sopivat kyllä hyvin tosi moneen juustokakkuun!  

Olen hurja lakritsifani, niin kuin moni muukin meidän perheestä (oikeastaan meistä kaikki tykkää kovasti lakritsista ja myös salmiakista!), joten siksi valitsin juuri lakritsaisen maun juustokakkuun. Maku on eritoten myös Iskän mieleen! :D 

Eilen sain käytyä pelaamassa sählyä ja tuli kyllä tosi kova hiki! :`D Meitä oli pelaamassa vain viisi henkiä, joten oli tosi tuskaista pelata välillä 2 vastaan 3 joukkueissa. Illalla sitten oli ihana päästä saunaan, kovan treenin jälkeen! <3 Eilen saimme myös tilattua minulle vanhojentanssimekon, joten ihana, että sain sen homman pois alta! Päädyin lopulta vaaleanpunaiseen väriin, sillä minusta se sopii hyvin ruskeiden hiuksieni kanssa, ja onhan se nyt aika täydellinen Prinsessa-väri! :D <3
Tuli mieleen, että nyt on kyllä Paula Vesala tehnyt hyvän kappaleen, nimeltään Tequila! Melodia on tosi tarttuva, ja sitä hyräilen miltei koko ajan! :D

Nähdään ja kivaa alkavaa viikkoa!


Keksipohja:
225g Semper gluteenittomia kauradigestivejä
75g voita

Lakritsitäyte:
8 Kick-patukkaa
3 dl kuohukermaa
4 liivatelehteä
½ dl vettä

Vaniljatäyte:
4 dl vispikermaa
200g maitorahkaa
2½ dl Flora Vanillaa tai muuta vaniljakastiketta
2 rkl sokeria
7 liivatelehteä
3/4 dl vettä

Lakritsikuorrutus:
1ps (160g) Hopeatoffee-karkkeja
3/4 dl kuohukermaa
1/4 dl vettä
3 liivatelehteä

Hienonna keksit tehosekoittimessa. Sulata voi ja sekoita keksimurskan joukkoon. Vuoraa irtopohjavuoan (24-26 cm halkaisija) reunat sekä pohja leivinpaperilla. Painele keksipohjaseos vuoan pohjalle ja nosta jääkaappiin odottamaan. Valmista lakritsitäyte. Mittaa kerma kattilaan, ja pilko joukkoon Kick-patukat. Sekoittele miedolla lämmöllä, kunnes patukat ovat sulaneet kerman joukkoon. Kaada seos leivontakulhoon ja nosta jääkaappiin jäähtymään. Tee tässä välissä vaniljatäyte. Vaahdota vispikerma. Lisää joukkoon rahka sekä vaniljakastike ja mausta sokerilla. Sekoita tasaiseksi puukapustalla. Nosta täyte jääkaappiin ja laita molempien täytteiden liivatteet likoamaan kylmään veteen, noin 5 minuutiksi. Kuumenna lakritsitäytteen vesi mikrossa. Purista liivatteista (4 kpl) liika vesi, ja sekoita kuuman veden joukkoon. Kaada liivateseos ohuena nauhana jäähtyneeseen Kick-patukka-kermaseokseen. Kuumenna tämän jälkeen vaniljatäytteen vesi ja sekoita joukkoon puristetut liivatteet (7 kpl). Kaada neste ohuena nauhana vaniljatäytteen joukkoon koko ajan sekoittaen. Nosta irtopohjavuoka jääkaapista, ja kaada vuoan keskelle vuorotellen vaniljatäytettä ja lakritsitäytettä. Koska vaniljatäytettä on reilusti enemmän, kaada sitä isompina annoksina. Loppua kohden voit pienentää annosten määriä, jotta saat kakun keskellekin tiheän rengaskuvion. Nosta kakku varovasti jääkaappiin jähmettymään ja peitä halutessasi kelmulla. Anna jähmettyä mieluiten seuraavaan päivään asti. Valmista lakritsikuorrutus. Mittaa kerma ja hopeatoffeet kattilaan. Kuumenna miedolla lämmöllä, kunnes toffeet ovat sulaneet kerman joukkoon. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Kuumenna vesi mikrossa ja sekoita joukkoon puristetut liivattteet. Kaada liivateseos ohuena nauhana lakritsikuorrutteen joukkoon. Nosta kakku jääkaapista ja kaada lakritsikuorrutus kakun pinnalle. Anna hyytyä vielä muutama tunti kylmässä, ennen tarjoilua.






1. marraskuuta 2015

Halloweenin kääretorttu


Hellou!
Tänään ja eilen on vietetty Halloweenia! Meillä ei olla ikinä mitenkään isosti sitä vietetty, mutta ollaan ruettu leipomaan jotain Halloweeniin liittyvää. :) Viime vuonna leivoin teemaan sopivia Rocky Road tikkareita, joiden ohje löytyy blogista. Tänä vuonna leivoin kääretortun Halloweenin tapaan! Löysin netistä yhden kuvan, jossa oli tehty kääretorttu kuvioituna Halloweenin noitien, kurpitsojen sekä aaveiden kera. Keksin heti millä saisin värjättyä taikinaa, pastavärien lisäksi. Ensimmäinen yritys meni mönkään, ja pohja ei siis näyttänyt siltä mitä odotin. :s Tein pohjan sitten uudelleen ja värjäsin sen pelkästään pastavärillä, eli en ruennut enää taistelemaan kuvion kanssa. :`D Täytteeksi tein lemon curdia sekä mascarpone-valkosuklaavaahtoa.
Ja tosiaan pahoittelut että resepti tuli näin myöhään! :(

Lemon curdin ohjeen nappasin tavalliseen tapaan Kinuskikissalta. Tällä ohjeella olen tehnyt sitruunatahnaa aiemminkin. Kääretortun ohje on keliakialiiton sivuilta, ja olen tehnyt kaikki kakkupohjat sekä kääretorttupohjat kyseisellä reseptillä myös aiemmin. 

En oikeasti ymmärrä, että nyt on jo marraskuu ja sen myötä ei ole enään ollenkaan pitkä matka jouluun! :D Jotenkin syys- ja lokakuu hurahti niin nopeasti, että marraskuussa jo ollaan! Vielä on yksi koeviikko ennen joululomaa, elikkä siihen puristetaan sitten viimeiset mehut! :D 
Perjantaina oli hauska, kun oppilaskunta kävi jakamassa karkkeja luokkiin ja he olivat myös koristelleet meidän lukion aulan hämäkinseiteillä, ilmapalloilla ja serpentiineillä! :) Jouluna on sitten luvassa yökirkko sekä jouluisia työpajoja! <3 

Karmivaa Halloweenia kaikille! :3 <3


Lemon curd:
2 sitruunan kuori
1 dl sitruunamehua
3 keltuaista
3/4 dl hillosokeria
3/4 dl sokeria
50g voita

Pohja:
4 munaa
1½ dl sokeria
1½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
oranssia pastaväriä

Mascarpone-valkosuklaavaahto:
2 dl vispikermaa
250g mascarponea
145g valkosuklaata

Koristelu:
vaahdotettua kermaa (lisäksi vaniljakreemijauhetta)
strösseleitä
mustaa sokerimassaa

Valmista Lemon curd (mieluiten jo edellisenä päivänä). Raasta sitruunoiden kuori ja purista mehu. Laita kattilaan kuoriraaste, mehu, keltuaiset ja sokerit. Kuumenna seosta koko ajan vispilällä sekoittaen, kunnes kiehahtaa. Säädä lieden lämpötila pienemmälle ja keitä vielä noin 5 minuuttia, kunnes seos sakenee. Kaada sitruunatahna kulhoon ja nosta kulho kylmään vesihauteeseen. Kun tahna on jäähtynyt vatkaa sitä hitaalla teholla, kunnes se muuttuu vaahtomaiseksi. Lisää lopuksi joukkoon voi nokareina. Kaada hilloke kannelliseen lasipurkkiin ja anna jähmettyä jääkaapissa muutama tunti tai mieluiten yön yli.
Valmista kääretorttupohja. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää varovasti munavaahdon joukkoon, siivilän läpi. Sekoita tasaiseksi varovasti käännellen. Lisää lopuksi pastaväri ja sekoita vielä hetki. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista pohjaa keskitasolla noin 8-10 min. Kumoa kypsä pohja sokeroidulle leivinpaperille ja anna jäähtyä jonkin aikaa.
Valmista täyte. Sulata valkosuklaa ja anna jäähtyä hetki. Vaahdota kerma ja lisää siihen mascarponejuusto. Kaada joukkoon valkosuklaa ohuena nauhana ja sekoita tasaiseksi. Varo ettei täyte muutu rakeiseksi, eli älä vatkaa liikaa! 
Levitä lemon curdia jäähtyneen kääretortun päälle. Levitä myös mascarpone-valkosuklaavaahto. Kääri kääretorttu leivinpaperia apuna käyttäen. Nosta jääkaappiin jähmettymään. Irroita leivinpaperi ja nosta kääretorttu tarjoiluvadille. Koristele  halutessasi kermalla ja strösseleillä. Voit myös muotoilla mustasta sokerimassasta hämähäkkejä koristeeksi.