14. syyskuuta 2015

Hermanni tuli taloon


Hei!
Uusi kouluviikko on käynnistynyt, ja viimeinen kokonainen sellainen! Ensiviikolla alkaa koeviikko ja ensimmäisenä minulla on ruotsin koe. Torstaina äidinkielen ryhmäkoe, ja perjantai onkin vapaa. :) Mukava päästä sitten viettämään pitempää viikonloppua kotiin! 
Lukiossa on tapahtunut kaikenlaista, etenkin viikko sitten puheen pitämiseen vietin miltei unettomia öitä! Jännitti hirmuisesti, ei varsinaisesti se, että onko puheeni hyvä, vaan se, että miten selviydyn sen esittämisestä isolle äikän ryhmälle. Kuitenkin kaiken jännityksen jälkeen tilanne ei ollut ollenkaan niin paha, kuin kuvittelin. Alku jännitti paljon, ja tuntui että tärisin hirveästi aina kun katsahdin yleisöön päin. Kun pääsin aloituksesta yli, sain puheestani kiinni ja loppu sujui mielestäni mainiosti! Uskalsin ottaa yleisöön katsekontaktia ja sain lopuksi hyvää palautetta niin opettajalta, kuin muilta ryhmäläisiltäkin. : )

Viime päivityksessä mainitsin meidän uudesta karvaturrista, Hermanni-kanista, joten tässä postauksessa lisään teille kuvia pikku "Hemestä"! :) Hermanni on siis noin kolme viikkoa ollut meillä ja näyttää tykkäävän elinympäristöstään. Ostimme veitikan kasvattajalta, ja häneltä olemme saaneetkin hyviä ohjeita kanin hoitoon. Hermannilla on valtava häkki, jonka pikkusiskoni ja isäni rakensivat. Minä tein Hemelle pesämökin ja lisäksi nikkaroin viime vklp:na "houkutuspuun" (erittäin osuva nimi :`D ), johon voi kiinnittää erilaisia herkkupaloja, joita Heme voi jyrsiä kurkotellen, samalla tehden töitä ruokansa eteen. :) 
Pikkusiskoni toivoi jopa kahden vuoden ajan lemmikkiä, ensin koiraa, sitten kania. Äiti leppyi ja luotettavaa kasvattajaa alettiin etsiä. Oikea löytyi ja Hermanni luovutettiin kahdeksan viikon kuluttua, elokuun lopussa. Nyt veitikka on selvästi kotiutunut ja tekee huimia spurtteja niin häkin sisällä alakerrasta yläkertaan, kuin häkin ulkopuolella isossa yläkerran huoneessamme. :D 
Käytimme pikkuista viime vklp:na pihalla, ja sen meno on mahdottoman vauhdikasta! Minulle ainakin on tärkeää, että lemmikin on mahdollista käydä ulkona juoksentelemassa ja syömässä vihreää ruohoa. Meillä kun on niin iso pihapiiri, niin se on hyvä! :)

Nähdään! <3<3







6 kommenttia:

  1. Aivan mielettömän söpö! <3

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka suloinen! Piti muutenkin tulla vierailemaan taas täällä blogissasi ja älyttömän hyvännäköisiä uusia leivonnaisia täällä, nam! :D

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana pupunen tuo Hermanni! :-) Tsemppiä koeviikolle, itselläni se alkaa tulevana perjantaina, ja hieman jännittää, sillä lukuaikaa on aika (mahdollisesti liian) vähän...
    Mutta tsempataan yhdessä, ihanaa syksyä sinulle! <3 Postauksiasi on todella kiva lukea ja katsella, kuvasi ovat myös todella laadukkaita! xx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ja kuin myös sulle! Hyvin se menee! :) Itselläni vielä kaksi koetta jäljellä, huomenna vain preppaus, mutta sitten maanantaina se taas alkaa. :D
      Hirmu kiva kuulla! <3

      Poista