24. joulukuuta 2014

Jouluaaton piparkakut


Heippa kaikille!
Jätin tämän postauksen vähän viime tippaan, mutta onneksi minulla on vähän aikaa raahautua tänne tietokoneen puolelle. :) Tänään on siis Jouluaatto, ihanin päivä koko vuodesta! <3 Toimme aamulla kuusen sisälle ja puimme sen koristeellisiin nauhoihin ja palloihin. Kohta syömme jouluruoan ja iltapäivällä lähdemme perinteisesti kirkkoon. :) Illalla sitten saamme avata lahjat ja kahvitella pipareiden ja muiden jouluherkkujen kera. On mukavaa kun koko perhe on paikalla! :) 
Kenties olette huomanneet pikkuista muutosta blogini ulkoasussa. :D Sain viimeinkin tehtyä lopullisen ja onnistuneen bannerin, toivottavasti pidätte siitä! Tässä ohessa siis piparkakkujen ohje, johon pääsette tästä linkistä. Käytän hyvin paljon Gluteenitonta leivontaa -blogin ohjeita, ne vain ovat niin hyviä! Ikinä en ole epäonnistunut niissä! :) 

Mutta nyt minäkin lähden puuhailemaan joulujuttuja 
ja toivotan kaikille oikein ihanaa ja rauhallista Joulua! <3








16. joulukuuta 2014

Joulun juustokakku

Heippa!
Itsenäisyyspäivänä leivoin tämän Joulun oman juustokakun. Ohjeen kehittelin omasta takaa ja sain kokea jälleen onnistumisen ilon! :) Ainoana miinuksena oli se, että en laittanut 1.täytteeseen liivatetta. Luulin että täyte olisi tarpeeksi jämäkkää, eikä liivatetta tarvittaisi, mutta täyte alkoi aika nopeasti sulamaan huoneenlämmössä. Välttämättä 1.täytteen liivatetta ei silti tarvitse laittaa, jos vain pitää "pientä kakkua" riittävän kauan pakasteessa, jolloin ulomman täytteen levittäminen ympärille onnistuu helpommin. Ohje näyttää varmasti isotöisen pitkältä, mutta olen vain yrittänyt parhaani mukaan tehdä mahdollisimman selkeät ohjeet kakun tekemiseen! Tätä jos mitä kannattaa kokeilla!
Kaiken kaikkiaan oli todella mukavaa seurata itsenäisyyspäivän vastaanottoa ja ihailla upeita pukuja! Nyt on kuitenkin jo joulukuun 16.päivä ja Jouluun on enää 8 yötä! <3 En vain tiedä parempaa kuin joulun odottaminen. :) Tämän Joulun ensimmäiset piparit leivon tulevana lauantaina ja lisään ohjeen luultavasti myös tänne blogiin. 
Saimme eilen viimeiset kokeet ja tänään lopullinen arvosana ilmestyi wilmaan. Olen kyllä erittäin tyytyväinen ruotsin ja äidinkielen numeroihin! Ruotsin kokeesta putkahti 8 1/2 ja lopullinen numero oli 9! :) Näissä tunnelmissa on mukava jatkaa iltapäivän puuhailua. Enää kolme koulupäivää tai no oikeastaan kaksi, sillä perjantaina koulussamme on joulutyöpajoja, joululauluja, joulupuuroa sekä yökirkko! Ja ei pidä unohtaa ihania 45 min. oppitunteja! :)

Rauhallista Joulun odotusta kaikille!




Kakun tekemiseen tarvitset normaalin (24cm halkaisija) irtopohjavuoan, sekä pienen (n.16cm halk.) irtopohjavuoan. 

Keksipohja:
150g Semper piparkakkuja
60g voita

Marjasose:
400g puolukoita tai karpaloita (pakaste)
1 rkl glögiä
1 dl hillosokeria
2 liivatelehteä

1.täyte (sisälle):
2 dl Flora Vanillaa
250g mascarponea
75 g Semper piparkakkuja
1 tl piparkakkumaustetta
2 rkl sokeria
1 appelsiinin raastettu kuori
2 tl appelsiinin mehua

2.täyte (ulompi):
6 liivatelehteä
4 dl Flora vispiä
puolet marjasoseesta
2 tl vaniljasokeria
1½ tl kanelia
2 rkl sokeria
200g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl glögiä

Pinnalle:
Granaattiomenan siemeniä

Hienonna piparkakut tehosekoittimessa. Sulata voi ja lisää joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Nosta esille riittävän iso tarjoilulautanen. Aseta lautasen päälle ison (h.24cm) kakkuvuoan pohja. Vuoraa pohja leivinpaperilla ja aseta vuoan reunaosa ja vuoraa sekin kauttaaltaan leivinpaperilla. Nosta ison vuoan keskelle pienen vuoan (h.16cm) reunaosa. Vuoraa reunaosa leivinpaperilla. Painele pienen vuoan reunaosan pohjalle keksiseos. Nosta lautanen syrjään. Valmista seuraavaksi marjasose. Laita liivatteet likoamaan. Laita pakastemarjat kattilaan ja anna niiden pehmetä. Valuta marjamehu pois ja lisää kattilaan glögi ja hillosokeri. Anna kiehua hiljalleen 5 min. kunnes marjat alkavat olla muusina. Ota kattila liedeltä ja lisää joukkoon pehmenneet liivatteet. Puserra seos siivilän läpi ja nosta se syrjään. Valmista 1.täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää mascarpone, rouhitut piparkakut, mausteet sekä appelsiinin kuori ja mehu. Sekoita tasaiseksi. Kaada puolet 1.täytteestä keksipohjan päälle pieneen vuokaan. Nosta lautanen pakkaseen, kunnes täyte on hyytynyt. Kaada täytteen päälle puolet marjasoseesta. Hyydytä ja laita viimeisenä loput 1.täytteestä marjasoseen päälle ja tasoita pinta. Säilytä pakasteessa ja valmista sillä välin 2.täyte. Laita liivatteet likoamaan. Vaahdota kerma ja lisää siihen loput marjasoseesta, sokerit ja kaneli. Lisää tuorejuusto vatkaten. Kuumenna glögi kiehuvaksi ja sekoita siihen puristetut liivatteet ja lisää ohuena nauhana taikinaan.
Kun pienen vuoan täytteet ovat hyytyneet, irroita reunaosa varovasti (joudut luultavasti irroittamaan hetkeksi myös ison vuoan reunaosan, jotta pieni reunaosa saataisiin pois). Kaada 2.täyte isoon vuokaan, "pienen kakun" päälle. Tasoittele täyte tiiviisti vuokaan ja muotoile kakun yläosa "kaksikerroksiseksi" kuvan mukaan. Muista tasoittaa täyte kunnolla, jottei kakkuun jäisi ilmakuplia. Peitä vuoka kelmulla ja anna kakun jähmettyä pakastimessa yön yli tai vähintään 4 tuntia. Poista vuoan reunat ja vedä varovasti myös pohja pois. Koristele kakku granaattiomenan siemenillä.







4. joulukuuta 2014

Piparkakkutalo


Hei!
Joulussa on varmaankin parasta, kun saa leipoa piparkakkutalon! Aherrin viime viikonloppuna tämän mummun piparitalon parissa. :) Kun talon seinät kohosivat paikoilleen ja koristelu oli tehty, veimme talon mummilleni. Mummi tykkäsi kovasti toivomastaan piparitalosta! Tein talon kaikki osat lauantaina ja sunnuntaina koristelin ne ja kokosin talon. Seinät tosiaan kannattaa koristella ennen kokoamista, sillä se on huomattavasti helpompaa näin päin. Kaavat taloon piirsin ja mittasin itse. :)
Huomenna koulussamme on YO-juhlat ja on kiva pukeutua hieman nätimmin ja syömme myös itsenäisyyspäivän juhla-aterian! Minun ehdoton perinteeni on katsoa linnanjuhlat. Voi aina ihastella upeita pukuja ja jännittää, että ketä kaikkia juhlavieraita on kutsuttu! :) Lisäksi ajattelin askarrella joulukortteja ja leipoa jouluisen juustokakun, joulukakkukilpailua varten. En malta odottaa, että saan maistella kakkua ja katsella samalla itsenäisyyspäivän vastaanottoa! :)

Hyvää Joulua kaikille! <3


 



25. marraskuuta 2014

Cashewpähkinä-toffee kuppikakut


Heippa!
Tänään kävin tekemässä koeviikon viimeisen kokeen! Olen aivan onnessani kun saa vihdoinkin huokaista ja rentoutua! <3 Tämä koeviikko oli aika rankka, koska minulla oli kamalasti sanojen opettelemista niin ruotsissa kuin englannissakin. Englannin kokeet saimme jo poikkeuksellisesti tänään ja läpi pääsin niin kuin oli tarkoituskin! Nyt odotan vain innolla ja kauhulla muiden kokeiden palautusta, joka on 15 päivä joulukuuta. :) 
En oikein tahdo uskoa että kohta on Joulukuu! Joulu on minun ehdoton suosikkijuhlani! Parhainta on kun saa syödä yölläkin ja muistan kun viiime joulunakin mussutin pipareita ja glögiä keskellä yötä. :D Lisäksi pääsen leipomaan piparitalon ja joulutorttuja! Mummini tilasi oman piparkakkutalon ja ajattelin tehdä sen jo tulevana viikonloppuna. Lisään siitäkin sitten kuvia tänne. :)
Mutta nyt sitten reseptiini! Tein viikonloppuna kuppikakkuja, joihin laitoin vaniljafudgea pieninä kuutioina, sekä cashew-pähkinää rouhittuna. Kuppikakuista tuli todella onnistuneita! Otin taikinareseptin Gluteenitonta leivontaa -blogista, joka osoittautui todella hyväksi! Kuppikakut olivat rakenteeltaan juuri sopivia, eivät murentuneet helposti ja eivätkä maistuneet yhtään kuivilta. Toffee ja cashewpähkinä sopivat mitä parhaiten yhteen ja sopivan karkeasti rouhittu pähkinä tuo mukavaa suutuntumaa. :) Nämä nousevat kyllä minun kuppikakku top-listan ykkössijalle! Myös kuorrutteeksi sopi ihana piparkakun makuinen rahkaseos. Se tuo kivasti jouluisen tunnelman! :)
Nähdään ja toivottavasti tykkäätte reseptistä!



n. 12-15 kuppikakkua

100g pehmeää voita
2½ dl sokeria
2 munaa
2 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
4½ dl Semper hienoa jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
150g vaniljafudgea 
70g cashewpähkinöitä

Kuorrutus:
3 dl Flora vispiä
2 tl vaniljasokeria
200g piparkakunmakuista rahkaa
koristeluun toffee paloja

Sekoita pehmeä rasva, sokerit ja munat keskenään lusikalla. Lisää maito ja sekoita joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää rasvaseokseen. Paloittele vaniljafudge pieniksi kuutioiksi ja lisää taikinaan. Rouhi viimeisenä pähkinät karkeasti ja kaada taikinan joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Jaa taikina muffinipellillä oleviin muffinivuokiin. Paista keskitasolla 200 asteessa 20-25 minuuttia. Anna jäähtyä. Vaahdota kerma ja lisää siihen sokeri sekä rahka. Sekoita tasaiseksi. Nostele kuorrutus pursotinpussiin ja pursota jäähtyneiden muffinien päälle. Viimeistele toffee paloilla.






20. marraskuuta 2014

Fotografi

Hejsan på dig!
Elikkäs nyt sitten alkaa olla pikkuhiljaa koeviikko (joululahja)paketissa! Enään jäljellä äidinkielen esseekoe, sekä historian 2 esseen koe. Sitten saa taas kummastella, missä luokassa kukin oppitunti sijaitsee ja näin pois päin. :D Tämän kakkosjakson alussa olin eksynyt luokkaan, jossa oli ruotsin neloskurssi aluillaan ja minun kun piti mennä ruotsin ensimmäiselle kurssille! Onneksi sitten löysin oikean luokan, enkä edes myöhästynyt tunnilta! :D Seikkailuja kyllä riittää tuolla isossa gymnasiumissa. Minä oikeastaan tykkään seikkailla siellä! C:

Tarkoitukseni oli lisätä tässä postauksessa kuvia tämän joulun ensimmäisistä joulutortuista, mutta muistikorttini olikin tiessään... Isosiskolleni sen sitten muistin jättäneeni! :D Lisään nyt siis ottamiani valokuvia tämän talven ensilumesta, sekä meidän mahtawista ämmyköistä! Ja tietenkin joukossa pitää olla muutama kuva meidän pikku Tiuhdista! <3 :) 
Nähdään taas!

Pst. Joulu on jo niin lähellä, että pitää pian käydä ostamassa itselle joulukalenteri! :)



 








16. marraskuuta 2014

Herkkupalat


Moikka! Innostuimme ystäväni kanssa leipomaan näitä herkkupaloja, jokin aikaa sitten. Olemme tehneet näitä herkkuja aikaisemminkin, mutta pitkästä aikaa kaipuu näiden namien pariin kasvoi. :D Nämä ovat todella helppoja tehdä ja toimivat hyvänä vierasvarana, sillä nämä eivät pakasteessa pahene! ;) Resepti on simppeli, mutta hyvä ja siihen voit käyttää myös omaa suosikki kääretorttupohjan reseptiä. :) Kreemin ohjeen nappasimme Kinuskikissalta ja värjäsimme vaaleanpunaiseksi pastavärillä. Nämä namit katosivat kyllä heti samana iltana, mutta onneksi hoksasin laittaa muutaman pakkaseen, itseäni varten. :D Lukiossa alkaa jo toinen koeviikko! Minulla on tiistaina ensimmäinen koe, joka on englanti. Toivottavasti se menee hyvin. :) Nyt kuitenkin itse reseptiin!


Kääretorttupohja
4 munaa
1½ dl sokeria
1½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Kuorrutus
125g voita tai margariinia
½ tl vaniljasokeria
4 dl tomusokeria
1 rkl vettä
pinkkiä pastaväriä
strösseleitä

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen ja vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muna-sokerivaahtoon siivilän läpi. Vältä liikaa sekoittamista. Kaada taikina uunipellille ja paista uunin keskitasolla 8-10 minuuttia. Kumoa pohja leivinpaperille ja anna jäähtyä. Valmista sillä aikaa täyte. Pehmennä voi sähkövatkaimella notkeaksi. Lisää vaniljasokeri. Lisää tomusokeri joukkoon pienissä erissä koko ajan vatkaten. Lisää lopuksi vesi ja pastaväri ja vatkaa vielä vähän aikaa. Jos kreemi tuntuu liian paksulta ja sen levittäminen pohjan päälle on hankalaa, käytä sitä nopeasti mikrossa miedolla lämmöllä. Levitä kuorrute jäähtyneen pohjan päälle ja ripottele pinnalle strösseleitä.









8. marraskuuta 2014

Syysloma - Video

Morjens!
Syyslomalla kokeilin Schärin uusia gluteenittomia tortillapohjia ja ne olivat kyllä aivan huippuja! Aikaisemmat mitä olen ostanut, ovat olleet sitkeitä ja täysin mauttomia ja suutuntuma ei ole ollut hyvä. Nyt voin ilomielin suositella näitä Schärin tortilla-Wrapseja kaikille tortillan ystäville! :D Samalla kun mussutin näitä herkkuja, katsoin Twilightin toisen osan tv:stä, joka oli hyvä! Lomalla tein myös suklaafondueta ja sen kanssa herkuttelin hedelmiä, vaahtiksia ja poppareita. <3 
Päätin tehdä tästä syysloman alusta videon! :) Tykkään paljon videokuvaamisesta, niin ajattelin että olisi kiva kuvata fonduen valmistamista yms. Aluksi ajattelin lisätä videoon myös ulkona kuvailemiani videoita, mutta päätin tehdä niistä aivan oman postauksen, jonka lisään tänne jossain välissä. 
Tänään on sitten Isänpäivä ja minä leivoin täytekakun ja siskoni leipoi porkkanakuppikakkuja. :) Koeviikkokin lähestyy armotonta vauhtia, nimittäin enää viikko lukemis aikaa! :D Onneksi minulla ei ole hirmuisia lukemisaineita, vaan kieliä mm. enkkua, ruotsia, äikkää ja historia on ainoa lukuaine.
Toivottavasti tykkäätte videostani ja toivotan mukavaa isänpäivää kaikille isille!! :D
Mukavaa alkavaa viikkoa!







5. marraskuuta 2014

Haaste - Repun sisältö

Fjällravenin vihreä reppu <3





Sain Eveliinalta haasteen tehdä postaus laukun sisällöstä, jonka sitten sain vaihtaa repun sisällöksi. :) Laukkua en nimittäin miltei koskaan nykyään käytä, mutta uutta Fjällravenin vihreää reppua käytän jokapäiväisesti. Ostimme repun lukiota varten ja tarkoitus olisi että reppu kestäisi matkan koko lukion läpi! :) Monet ovat kyllä kehuneet tätä reppua kestäväksi ja siksi se varmaankin on niin suosittu. Kiitos kivasta haasteesta Eveliina!! <3
Mutta sitten itse repun sisältöön! Minun repustani löytyy tällä hetkellä:


Vino pino lukiokirjoja

Kangaskassi kauppareissuja varten, välipalapatukoita, muumi-kalenteri, pieni "kortti" lompakko, penaali ja avainnippu.
Ihastuin tähän muumi-kalenteriin oitis!  :)

Kannan mukana myös Coloren-lahjakorttia, joka olisi tarkoitus käydä kuluttamassa tässä lähipäivinä, kunhan kauppaan tulee lasti uutuuksia. Se on muuten ihana kauppa, kannattaa käväistä! <3

Minä voisin haastaa Lempin ja Sannin! :) 

Pst. Videopostaus tulee seuraavassa postauksessa. :)

1. marraskuuta 2014

Halloweenin Rocky Road -tikkarit

 
Moikka!
Halloween on ovella ja en ole itse ikinä tiennyt tarkalleen, että minä kuukauden päivänä juhla on. Mutta nytpä tiedän, kun katsoin googlesta! :D Tein siihen liittyen ensimmäistä kertaa Rocky Roadia. Mielestäni se oli oikeaa herkkua! Ei liian makeaakaan minun suuhuni. :) Rocky Roadista sitten keksin tehdä pikkuisia tikkareita ja niihin tein valkosuklaasta aaveita ja hämäkinseittejä. :) Nämä ovat kyllä tosi hyviä ja juuri sopivia pikkuherkkuja suupaloiksi!
Syysloma on viettettynä ja yksi viikko kouluakin jo takana. Syyslomalla kävimme tosiaan siellä Superparkissa, joka oli kiva paikka! Suosikkini oli jättitramppa, josta pääsi hyppäämään pehmeään ja loputtomaan kuutiomereen. Siellä ei kyllä hirveästi ollut isommille tytöille mitään, mutta minä kaverini kanssa testasin miltei kaikki paikat, ihan pikkuisille tarkoitetutkin! Muummuassa kolmipyörät, jotka olivat ihan hirvvittävän pikkuisia! :D Syysloma oli kyllä ihanan rentouttava irtiotto arjesta! :)
Nyt minulla on tälläinen kiva pitempi viikonloppu, sillä opettajia on lomautettu lukiossani, joten minulla ei ollut tänään yhtään oppituntia! Tulin nimittäin jo eilen kotiin. :) Sain viikolla haasteen tehdä postaus laukun sisällöstä, jonka sain luvan muuttaa repun sisällöksi, joten sen postauksen lisään tässä lähipäivinä, ennen videopostausta. :) Videopostauksen lisään varmaan ensiviikonloppuna. 
Mutta tosiaan hauskaa Halloweenia kaikille ja hyvää yötä! :) <3


Rocky Road:
130g tummaa suklaata
130g maitosuklaata
30g minivaahtokarkkeja
80g m&m pähkinä-karkkeja
50g Semper glut. piparkakkuja
65g rouhittua valkosuklaata

Koristeluun:
65g valkosuklaata
strösseleitä

Lisäksi:
varrastikkuja

Sulata suklaat erillisissä kulhoissa mikrossa, pienissä erissä, välillä sekoittaen. Yhdistä sulatetut suklaat ja sekoita kunnes seos on tasaista. Laita isompaan kulhoon jääpaloja ja aseta suklaakulho jääpalojen päälle. Sekoittele suklaaseosta, kunnes se on jäähtynyt (n. 10 min.). Laita suklaa takaisin mikroon (10-20 sekunniksi), jotta lämpötila nousisi hiukan. Näin suklaa on temperoitu, jolloin se ei sula huoneenlämmössä niin herkästi, kuin temperoimaton suklaa. Sekoita hieman jäähtyneen suklaan joukkoon minivaahtokarkit, pilkotut m&m karkit, rouhitut piparkakut sekä valkosuklaapalat. Sekoita tasaiseksi massaksi. Nostele massasta lusikalla pyöreitä palloja, leivinpaperilla vuoratulle pellille. Asettele päälle muutama vaahtokarkki ja laita jokaiseen palloon varrastikun puolikas. Nosta pelti kylmään vähäksi aika. Sulata valkosuklaa ja anna sen jäähtyä. Kaada suklaa minigrip-pussiin ja leikkaa pussin kulmaan pieni reikä. Pursota valkosuklaasta halloween aiheisia koristeita, tikkareiden tasaiselle puolelle. Käytä halutessasi myös strösseleitä. Säilytä viileässä.




 



22. lokakuuta 2014

Valkosuklaa-mokkakakkuset


Moikka!
Ihana syysloma on alkanut ja olen päässyt hetkeksi eroon loputtomista läksyvuorista. :D Sain yllättävän mukavia numeroita kokeista ja jaksoarvioinnissa oli jopa yksi kymppi, ahkeroinnin palkkiona. :) Oli kyllä ihanaa lähteä viettämään lomaa ja paljon minulla on suunnitelmia lomalle. Olen tehnyt tortilloita ja tänään suklaafondueta, joista aion tehdä videopostauksen blogiin. :) Eilen tein Kinuskikissan reseptin pohjalta mokkaneliöitä, mutta muokkasin ohjetta omanlaiseksi. Näistä kakkusista tuli aivan ihania ja vaikka pohjat olivat aika murenevaisia, niin se ei haitannut ollenkaan! Kuorrutus oli aivan taivaallista ja se saikin paljon kehuja vierailta. Itse tykkään paljon kaikesta missä on makuna kahvia, mm. Ainon mokkaunelmajäätelö on aivan järkyttävän ihanan makuista! :D Ja ne jotka eivät pidä hirmuisesti kahvin mausta, niin ei huolta! Näissä kakkusissa kahvi ei maistunut liialti! Esiin tuli siis myös valkosuklaa ja toffeemainen rakenne. :) Naminamimumskis nämä ovat todellista herkkua ja aika nopeita ja helppoja tehdäkin. :) 
Huomenna lähdemme kokeilemaan superparkin (huomenena tarkoitan keskiviikkoa, vaikka nyt tuo kello ehti lyödä jo keskiyön :D ). Onko teistä kukaan käynyt superparkissa? Huomennapa sitten näen että millainen paikka se on. Toivotaan että siellä on jotain muutakin, kuin vain se perinteinen pikkutylleröiden pallomeri. :``D Vi ses!


12 kpl

Taikina:
125g voita
1 dl sokeria
2 keltuaista
1 tl vaniljasokeria
½ tl ksantaania
3 dl Semper hienoa jauhoseosta

Kuorrutus:
1/4 dl vettä
½ ps (n.10g) Nescafe vaniljacappuccino kahvijauhetta
1 keltuainen
50 g voita
1½ dl tomusokeria
50 g valkosuklaata

Pinnalle:
saksanpähkinärouhetta

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksitellen ja vaniljasokeri. Sekoita joukkoon jauhot muutamassa erässä. Muotoile takinasta jauhotetuin sormin pyöreitä (n. 1,5 cm paksuisia) taikinapaloja ja asettele ne muffinipellillä olevien muffinivuokien pohjalle. Paista kakkusia 200 asteessa n.15 minuuttia. Valmista kuorrutus. Kiehauta vesi kattilassa. Ota kattila liedeltä ja sekoita siihen vaniljakahvijauhe. Sekoita kahvin joukkoon keltuainen. Lisää kattilaan voi ja tomusokeri ja laita kattila takaisin liedelle, kunnes seos kiehahtaa ja kunnes voi on sulanut. Jäähdyttele seosta muutaman minuutin ajan. Paloittele lopuksi joukkoon valkosuklaa ja sekoita kunnes kuorrutus on tasaista. Levitä kuorrute jäähtyneiden pohjien päälle ja ripottele pinnalle saksanpähkinärouhetta. Anna kakkusten jähmettyä kylmässä tunnin verran. Säilytä kakkusia kylmässä.







12. lokakuuta 2014

Siikamarkkinat 2014


Heippa!
Heti ensimmäiseksi suuret pahoittelut isosta tauosta! On tullut jos jonkinlaisia esteitä, enkä ole pystynyt lisäämään uusia postauksia. :/ Nyt kuitenkin yritän palauttaa tavallisen, "yksi postaus viikossa" tahdin. :) Mutta siis, olin ystäväni kanssa myymässä itse leipomiamme tuotteita, Hailuodon siikamarkkinoilla. Otimme tuotot kumpikin omiin kassoihimme ja pakkasimme tuotteet oman näköisiksi. Olin nyt toista kertaa myymässä markkinoilla ja sinne on jotenkin tosi kiva leipoa, vaikka se onkin hirmuinen urakka yhdelle illalle! 
Itse olin myös tänään myymässä ja väkeä oli jonkin verran vähemmän mitä edellispäivänä. Leivoin mm. perinteisiä tiikerikakkuja, sitruunakuppikakkuja, korvapuusteja sekä gluteenittomana mustikkatiikeriä ja marjapiirakkaa. Lauantai iltana päätin leipoa mukaan myös jotain suolaista ja päädyin patonkeihin ja juustosarviin. Isosiskoni auttoi myös ja leipoi markkinoille suklaakeksejä sekä marianne- ja turkinpippurinekkuja. Ystäväni Sanni leipoi mm. nyhtöleipää, vuokakakkuja, mustikka- ja toscapiirakkaa ja suklaakuppikakkuja. Kaiken kaikkiaan markkinat olivat jälleen mukavat ja ostajia oli kuitenkin yllättävän paljon! 
Huomenna on jännä päivä, nimittäin kokeiden palautus päivä! Onneksi saa nukkua normaalia pitempään, kun koulu alkaa myöhemmin. :) Seuraavaksi kuvia markkinatunnelmasta! Nähdään!