30. huhtikuuta 2013

Jipii!

Tämän viikon maanantaina eli eilen, sain upo uuden kameran jalustan!
Joten huomenna olisi tiedossa hillitöntä luontokuvausta! : )

Rinkilämunkit

 15-20 kpl

5dl maitoa
50 g hiivaa
3½ tl psylliumia
1tl suolaa
1½ dl sokeria
2 munaa
1rkl kardemummaa
1dl juoksevaa Valio oivariinia
14-16 dl gluteenittomia jauhoja

Paistamiseen: rypsiöljyä

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitooon. Lisää joukkoon psyllium ja anna sen turvota hetki. Sekoita taikinaan suola,sokeri,munat ja kardemumma. Lisää taikinaan puolet jauhoista, koko ajan vaivaten.Lisää juokseva oivariini ja loput jauhot. Älä kohota taikinaa vaan leivo siitä heti munkkeja.
Eli: Pyöritä taikinasta pallo, ja tee sen keskelle reikä sormien avulla. Reiästä saa tehdä melko suuren, sillä munkkien kohotessa ja paistuessa reikä pienenee. Kun olet saanut kaiken taikinan pyöriteltyä munkeiksi, laita rasva kuumenemaan suureen kattilaan. Kun rasva on kuumunut aloita munkkien paistaminen, niistä munkeista jotka pyörittelit ensin. Valmiit munkit voit pyöritellä sokerissa. Voit myös tuunata munkkeja koristelemalla niitä, esimerkiksi sulalla suklaalla ja strösseleillä.




Tässä myös tuunaamani munkit koristeineen : )


 




Ja tässä myös pikkusiskoni tekemät munkit koristeineen. : )




22. huhtikuuta 2013

Vesimylly

Tänään iltapäivällä tekaisimme vesimyllyn isosiskoni kanssa. : )
Päätimme viedä sen läheiseen pieneen puroon. : )

Ja siellä se liplattaa yhä!





 Pahoittelut videon huonosta laadusta! : (
Suosittelen katsomaan tämän pienellä näytöllä,
sillä Windows liven elokuvatyökalu huonontaa videoiden laatua huomattavasti.

20. huhtikuuta 2013

18. huhtikuuta 2013

Marjaisa murupiirakka

6 dl gluteenittomia jauhoja
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
3 dl sokeria
250g sulatettua margariinia
1 muna
2 dl maitoa
4 dl vatukoita tai muita marjoja

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon sulatettu margariini. Nypi taikina murumaiseksi. Nosta taikinasta 1/3 toiseen kulhoon. Lisää suurempaan taikinamäärään muna ja maito. Sekoita tasaiseksi. Levitä taikina voideltuun ja jauhotettuun uunivuokaan. Ripottele taikinan päälle vatukat. Ripottele viimeisenä erikseen otettu murumainen taikinaseos. Paista 200 asteisessa uunissa n. 30 min.





Unelmien uunijäätelö

Pohja:
4 munaa
1½ dl sokeria
2 dl gluteenittomia jauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
½ pakettia päärynäjäätelöä
4-5 dl marjoja

Marenki:
1 dl mansikanmakuista tomusokeria
5 munanvalkuaista

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun, korkeareunaiseen uunivuokaan. Paista 175 asteessa n. 20 min. Anna sen jäähtyä hiukan. Ja nosta lämpötilaa 250 asteeseen.Vatkaa marenkikuorrutuksen valkuaiset ja tomusokeri kovaksi vaahdoksi. Levitä marjat jäähtyneen pohjan päälle. Leikkaa jäätelö viipaleiksi ja lado ne marjojen päälle. Peitä lopuksi marenkivaahdolla. Paista uunin ylätasolla noin 2 minuuttia, kunnes marenki saa väriä.





3. huhtikuuta 2013

Tiedotus

Olen tässä pohtinut,
ja tullut siihen tulokseen, että taidan muokata ihan hiukan kuvallisesti blogini etusivua :)
Sen tulette kaikki huomaamaan :)
Ihan pikkuinen vaihdos se tosin on, mutta piristää kummasti blogini ilmettä ;)